Plants vs. Zombies

Lapset ovat innostuneet kovasti pelaamaan kännykällä Plants vs. Zombies -peliä. Tahtoo sanoa, että minun kännykälläni ja iPodilla, koska mies jäi koukkuun peliin myös ja se kännykkä on sitten poissa lasten ulottuvilta. Pelin myötä innostuimme porukalla lihansyöjäkasveistakin, joita onnistuin löytämään sattumalta täkäläisestä kukkakaupasta. Erittäin harmillista, että otollisin banaanikärpässesonki on takana, lapset haluaisivat nähdä kärpäsloukun toiminnassa. Toinen kasvi on kannumallinen eikä lainkaan niin jännittävä ja lihansyöjän näköinen, mutta vähän tekisi mieli saada iso kannukasvi amppelissa roikkumaan. En ole varsinainen viherpeukalo, että katsotaan nyt miten saan nuo pari kasvia pidettyä elossa.

Zombiet ovat myös tietenkin jännittäviä, ja niitä koskevaa tietoa ja kuvia haetaan ja juttuja keksitään jatkuvasti. Eilen illalla nuorempi ennen nukahtamistaan kuiskaili jotain zombeista ja niiden potentiaalisesta pelottavuudesta, ja rohkea äiti tietenkin siihen: "Minä suojelen sinua zombeilta!". Goodbye zombies, hello Ultra Bra...

Vaasan veri ei vapise

Nuorempi lapsi täytti seitsemän vuotta ja lahjaksi ostettiin puukko partioharrastusta silmällä pitäen. Olin jo aiemmin vertaillut netissä puukkoja ja alustavasti päätynytkin Marttiinin Pikku Condor -malliin, mutta lähirautakaupassa asioidessani näin siellä Iisakki Järvenpään puukkoja, ja sopivalla alennuksella kotiin lähti ehta kauhavalaanen. Pitäähän sitä nyt sen verran kotiinpäin, alunperin eteläpohjalainen kun olen! Ja mitä olisi kauhavalaanen puukko ilman Isoontalon Anttia ja Rannajärviä, häh? Eikä tämä ole korvamato pahimmasta päästä ollenkaan, reippaalla poljennolla syksyä päin notta!

First world problems

Syksy on tullut lämmöstä huolimatta, nyt taivas on harmaa ja aamu viileä. Taloyhtiömme ikuisuuden (siis ainakin kuukauden) kestänyt sähköremontti vetelee viimeisiään, eli tänä aamuna klo 7.30 sähkömiehet tulivat poraamaan linjoja uusille johdoille ja sähkötaululle. Herätys siis epäinhimilliseen aikaan klo 7 ja koko porukka aamupalalle kahvilaan. Sieltä töihin, jossa alakerrassa jatkuu poraus ja meteli toimistotilojen remontin takia, ja tänään ei tule vettäkään muutamaan tuntiin. Hätätilaa varten on juomapullo sekä kahvin- ja vedenkeitin ladattu valmiiksi, että jos just iskeekin kahvihampaan kolotus vaikkei yleensä tähän aikaan. (Nyt alkoi hirvittää että kun litkin tuon vesipullon niin iskee tietysti heti kauhea vessahätä).

Koulun jälkeen tytön kaveri tulee meille iltahoitoon. En ole varsinainen gourmet-kokki mutta annan lapsille kuitenkin aina kaksi päivällisvaihtoehtoa: 1) syöt tai 2) itket ja syöt. Omat lapset tähän ovat tottuneet, mutta epäilen ettei vieraille lapsille kannata tällä tyylillä tyrkyttää. Mutta syököön leipää jos ei boheemi cross-kitchen-ruokani innosta. Hätätilassa annan vain mokkapaloja...

Näissä tunnelmissa aamun korvamatona soi "Kaikki haaveet haihtuvat yksi kerrallaan".

Vanhakin nuortuu

Töissä on ollut sen verran tekemistä, ettei korvamadot ole päässeet vaivaamaan kuin ohikiitäviä hetkiä. Toissapäivänä otettiin kuitenkin rennosti ja tarjolla oli Soundgardenin keikka Helsingissä. Viimeksi Chris Cornellin olen nähnyt esiintyvän vuonna 2003 Audioslaven kanssa Provinssirockissa, joten ei muuta kuin tukisukat ja uskolliset keikkapopot jalkaan pönöttämistä helpottamaan ja menoksi. Ja olihan se upea kokemus.

Kotona jo muutaman kerran hyräilin "My my, hey hey", mutta puuduttava bussimatka sitten menikin kokonaisuudessaan Neil Youngin tahdittamana: "Rock'n'roll is here to stay, It's better to burn out than to fade away, my my, hey hey". Kai korvamadossa yhdistyi Seattle, Kurt Cobain, grunge ja se, että olimme mekin joskus nuoria ja elämä oli rock'n'roll. Silloin 90-luvulla siis.

Sukuvikaa

Lapset ovat asettaneet kovat säännöt korvamatojen kitkemiseksi: ei saa laulaa, ei saa viheltää. Paitsi jos ihan pakko, niin vessassa voi laulaa, tai lauantaina, tai ulkona (itse asiassa kerran lenkillä lauloinkin kunnes ensimmäinen vastaantulija tuli näkyviin). Kuri on aika kova äitiparalla, monta säveltä ei ehdi hyräillä kun siitä reilun metrin korkeudelta kuuluu tiukka "SÄÄNNÖT! Muista SÄÄNNÖT!".

Tällaisessa lauluköyhyydessä kun joutuu elämään ei voinut tänään olla tuntematta tietynlaista vahingoniloa, kun molemmat lapset alkoivat huomaamattaan ruokapöydässä laulaa "vain elämää, ei sen enempää".

Vielä on kesää jäljellä

Ei pelkoa, ei ole Mamba korvamatona (vielä ainakaan). Saadaan vaan vielä nauttia elokuun loppupuolellakin kauniista ilmoista vaikka lomat on pidetty ja töihin palattu.

Maanantain työrutiineihin kuuluu lounas aviomiehen kanssa, ja tänäänkin kävimme vakipaikassamme thaimaalaisen buffetin äärellä. Maksamaan pääsemistä odotellessa vilkaisin iltapäivälehden kantta: Fergie ja Andrew ehkä palaamassa yhteen, yhmm, ja -tadaa- Katri Helena on saanut viestejä rajan takaa. Auringonpaisteessa takaisin töihin "katsoen autiota hiekkarantaa"...

Assosiaatiot

Kerran päässä soi Tervomaan Suljettu sydän, vaikka minun piti oikein kuukkeloida että mikä ja kenen biisi se on. Lopulta poika bongasi kappaleen jonkin tosi-tv-lauluohjelman mainoksessa. Se oli jäänyt muhimaan takaraivoon ja pulpahti esiin kun katselin kaverini jakamaa linkkiä, jossa oli Putinin kuvia. Sitten sopii miettiä miksi juuri noista kuvista alkoi laulu soimaan - katselen Putinin paljasta rintaa ja soundtrack on valmiina.

Hyvästi Teharit!

Vihdoinkin uusi korvamato! Pienempi lapsista halusi partioon, ja tänään kävimme sitten "kololla" ilmoittautumassa. Mukaan sai infolappusen,  jossa kerrottiin ettei lippukunnan taustayhteisönä ole seurakunta niin kuin usein on, vaan NMKY. Ei varmaan tarvitse kertoa enempää? Y-M-C-AAAAAA!

Käännökset

Edelleen päässäni soi Tehareitten C'mon Baby Yeah. Siksi ajattelin nyt linkittää tänne edellisen useamman päivän kestäneen biisin, Dannyn Tuulensuojaan. Kertosäe kaikui päässä päiväkausia tuossa talvella, enkä tiedä miksi. Yellow River toki on tuttu, mutta yleensä en altistu iskelmäelementeille missään. Mutta tämä jostain ui poimuihin. Ihanaa.

Karma

Viimeisellä lomaviikollani palasin kaupunkiin, jossa minua ei tunneta (enää). Serkkutyttöjen kanssa sitten vietettiin iltaa, jonka etenemistä mies seurasi suhteellisen huolissaan Facebookista. Eikä turhaan, koska päädyimme pitäjän karaokebaariin ja massahysterian vallassa intouduin myös laulamaan, itse asiassa useammankin biisin verran.

Jumalten kosto oli hirmuinen: seuraavana päivänä minulle tehtiin kotipermanentti ja Tehosekoittimen C'mon Baby Yeah alkoi soida päässä. Sitä on jatkunut siitä asti eli yli viikon. Hämmentävästi eniten enkefalolevylautasella soi kohta "Tiedäthän ettei sun tarvi kertoa nnnnnnnnnnnn-nnn-nn-nnn-nn-nn-nnn-nnnnnn" - eli en muista säettä kunnolla. Ärsyttävää. Siis ylimääräisen ärsyttävää. Tähän aivotkin kyllästyy välillä ja vaihtelun vuoksi biisi alkaa reipastahtisesti heti alusta "Oonkuullutsustajuttujamutpuhdasen oo itsekään".

Tämän viikon aikana on selvinnyt, että olen tosi huono keksimään anagrammeja.

Ne huonoimmat hetket

En nyt varsinaisesti tiedä onko korvamatojen ilmaantumiselle hyviä hetkiä, mutta sen huonoimman tiedän heti: se, kun herää juhlitun illan jälkeen liian aikaisin ja sitten alkaa rikkinäinen levy soittaa jotain uskomattoman mahtavaa kohtaa musiikkihistorian klassikoista. Ihmettelen sitäkin, että miksi pitää herätä ennen aikojaan, siis yleensä paria kolmea tuntia ennen pakollista herätystä tai muutaman tunnin unien jälkeen. Kollega esitti, että tämä johtuisi nestehukasta, mutta en ole huomannut että nukahtaisin sen nopeammin vaikka kävisin juomassa litran vettä. Mutta syy sekin rajoittaa alkoholinkäyttöään: varhaisaamun korvamadot.

Mitenköhän paljon musiikin päässä soiminen eroaa "äänistä päässä". Ehkä äänet päässä ovat enemmän satunnaisia, korvamadoissa on yleensä kuitenkin ne sanat valmiina? Niin tai näin, niin nuo dagen efter -korvamadot saattavat ajaa hulluuden partaalle. Ehdottomasti pahin kokemus on muutaman vuoden takaa, kun pääsimme mieheni kanssa kahdestaan matkalle (oikein ulkomaille) ja lämmön ja vapaudentunteen villiinnyttäminä tuli sitten valvottua pitkältä yli normaalin nukkumaanmenoajan. Mutta mitä väliä, ollaan lomalla, saa nukkua! Ha-ha. Kolmen ja puolen tunnin unien jälkeen heräsin Klamydian sulosäveliin päässäni: "Ookko teheny lenkkiä pyörällä ilman penkkiä?" ja sama kohta uudestaan ja uudestaan - ja uudestaan. Että hellurei vaan.

Korvamadoista

Olen jo pitkään piinannut kavereita Facebookissa linkittämällä korvamatojani YouTubesta seinälleni. Jaettu ilohan on moninkertainen ilo! Oletan että melkein kaikki välillä kärsivät musiikista pään sisällä, onhan ilmiötä tutkittu ympäri maailmaa. Itsekin osallistuin v. 2007 Musiikki mielessä -kyselyyn, jonka mukaan korvamadoista kärsivät enimmäkseen nuoret ja naiset. Nuori en enää ole, mutta naiseudesta ei niin vain pääsekään eroon.

Ikävintähän korvamadoissa on se, että päänsisäinen radio ei soita ns. hyvää musiikkia tai kokonaisia kappaleita, vaan yleensä kauheita renkutuksia ja niistäkin vain pienen osan, joka voi olla pätkä kertosäettä tai sitten ei. Ja kun "se soi ja se soi ja se soi" ja sitten sitä hyräilee kaupan kassajonossa (sanoinko jo että täysin ilman nuottikorvaa?) tai kotona ja lapset heittelee sokerinpaloilla, niin on kaikilla kivaa. Pienempänä pienempi lapsi vielä jaksoi toivoa, että "voisitko äiti sammuttaa sen musiikin sun päästä?". Valitettavasti en, mutta nythän se tietää sen itsekin kun on joutunut korvamadon pojan koston paluun uhriksi ja hyräilee Imperiumin marssia harva se päivä aamiaista tehdessään.

Onneksi on juuri myös selvitetty, että korvamadosta pääsee eroon kun askartelee anagrammeja. Tämä on suuri helpotus ja aionkin kokeilla sitä hetimiten, tähän asti kun ainoa konsti millä sinnikkäimmät korvamadot ovat hävinneet on ollut kuunnella Seija Simolan Juna Turkuun. Myös närpiöläisen Lasse Erikssonin tuotanto on joskus ollut hyödyllinen.

Kaikille, jotka ette aiemmin ole kuulleet Junaa Turkuun, vilpittömät pahoitteluni jos nyt sen vahingossa kuuntelitte. Mutta ainakaan minulle se ei ole koskaan jäänyt korvamadoksi.