Olen jo pitkään piinannut kavereita Facebookissa linkittämällä korvamatojani YouTubesta seinälleni. Jaettu ilohan on moninkertainen ilo! Oletan että melkein kaikki välillä kärsivät musiikista pään sisällä, onhan ilmiötä tutkittu ympäri maailmaa. Itsekin osallistuin v. 2007 Musiikki mielessä -kyselyyn, jonka mukaan korvamadoista kärsivät enimmäkseen nuoret ja naiset. Nuori en enää ole, mutta naiseudesta ei niin vain pääsekään eroon.
Ikävintähän korvamadoissa on se, että päänsisäinen radio ei soita ns. hyvää musiikkia tai kokonaisia kappaleita, vaan yleensä kauheita renkutuksia ja niistäkin vain pienen osan, joka voi olla pätkä kertosäettä tai sitten ei. Ja kun "se soi ja se soi ja se soi" ja sitten sitä hyräilee kaupan kassajonossa (sanoinko jo että täysin ilman nuottikorvaa?) tai kotona ja lapset heittelee sokerinpaloilla, niin on kaikilla kivaa. Pienempänä pienempi lapsi vielä jaksoi toivoa, että "voisitko äiti sammuttaa sen musiikin sun päästä?". Valitettavasti en, mutta nythän se tietää sen itsekin kun on joutunut korvamadon pojan koston paluun uhriksi ja hyräilee Imperiumin marssia harva se päivä aamiaista tehdessään.
Onneksi on juuri myös selvitetty, että korvamadosta pääsee eroon kun askartelee anagrammeja. Tämä on suuri helpotus ja aionkin kokeilla sitä hetimiten, tähän asti kun ainoa konsti millä sinnikkäimmät korvamadot ovat hävinneet on ollut kuunnella Seija Simolan Juna Turkuun. Myös närpiöläisen Lasse Erikssonin tuotanto on joskus ollut hyödyllinen.
Kaikille, jotka ette aiemmin ole kuulleet Junaa Turkuun, vilpittömät pahoitteluni jos nyt sen vahingossa kuuntelitte. Mutta ainakaan minulle se ei ole koskaan jäänyt korvamadoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti